Kopakkalainen lähtee itäjäille

Lyhyt selostus pilkkimahdollisuuksista Lentua-nimisen järven kiihottavilla selillä.

Heräsin kahdeksalta. Se tuntui jotenkin kohtuulliselta ponnistukselta lomalaisen aamuhetkessä. Sitten jäälle.
Varustin reen. Asettelin kyytiin sukset ja kirveen. Tylsän kairan jätin rantaan. Myös oli mukana parasta ruotsalaista laatua oleva pilkkijakkara sisällään kamera, onget, eväät ja termospullo. - Huvaa teata Paulingin, hyräilin itsekseni.
Pekkiläisen neliveto- Hondalla päräytin viisikilometrisen taipaleen halki jäälaukeuden Lehtosaarten kupeeseen. Perillä ihan huokaisin. Tässä paikassa olin kokenut ahvenherätyksen viime syksynä. Jotenkin ihminen syntyy uudelleen, kun löytää kotijärvestään muutakin kuin uuvuttavan "taimenhiljaisuuden". Niin. Vastakohta taimenten poissaololle on muuten "sikalätinä". Sanonnat ovat edesmenneen kajaanilaisen kanttorin Lauri Rajaniemen.
Potkin kantapäällä auki yönvanhoja avantoja. Laskin pystypilkin pohjan tuntumaan. Syöttinä olleet kolme eriväristä kärpäsentoukkaa pääsivät nauttimaan virkistävästä kylvystä. Muotitietoisena olin perillä uusimmista virtauksista. Sininen toukka oli tänä keväänä ollut saamamiesten suosiossa. Minäkin tahdoin suurpyytäjäksi, ammattilaiseksi, mustan vyön haltijaksi.
Kuulostelin tärppejä hartaana. Tiesin olevani myöhässä. Ehkä kalat olivat olleet liikkeellä auringonnousun aikaan. Mutta silloin olin mennyt nukkumaan. Ajoin Lehtosaareen autiotuvalle.
Vieraskirjaa tutkiessani havaitsin, että kirjailija E-K Aronen oli asettunut kenttään syksyllä Aino-veneensä kyyditsemänä. "Tännehän voisi taas jäädä", oli Epi kirjoittanut.
Sporttisuksilla kulkijoita oli liikehtinyt saaressa taajaan. Mikäpä on jäälakeuksilla rehkiä ja kerätä ahnaana kilometrejä... Mielestäni se on liian kiireistä jumppasemista.
Kynäilin vieraskirjaan huovishenkisen merkinnän:
"Pilkkireissulla. Tosimiehet ajaa mönkiäisellä. Eipä silloin häiritse korppein kaklatus eikä teerten meteli. Mainio keli muutoin. Hangella näkyi timantteja ja smaragdeja ja jonkun verran rubiineja.
Jutta Grahnin mies"

Lehtosaaresta siirryin saaren itäpäähän lisää vanhoja reikiä etsimään. Edellisenä päivänä Kilposen Keijo oli paljastanut pilkkijöiden istunnot. Arvelin että olivat eläkeläisiä. Tätä näkemystä todisti myös soitto Vilmin Heikille. Penteleellisen komeita ahvenia oli Heikki viikolla jäälle nostanutkin.
Pohjakartan ja kaikuluotaimen kertoman mukaan näillä paikoilla hiekkarintuus viettää maltillisesti ja syvenee kohden Kotaselkää.
Hiljaisenmakuista oli syönti. Pilvinen ilmanala ei kaloja innostanut. Mutta elähän vielä.
Kaukana lounaassa vilahti vanhaa sinistä taivasta. Suunnilleen Timoniemen koulun yläpuolelle aukesi lupaus paremmasta ajasta. Kun tuulikin oli lännen suunnalla, heräsi minussa nuoren pojan toiveikkuus. Aattelin, että jos puolikkaan tunnin vielä odotan, asiaintila korjaantuu. Jostain lensi selkälokki ja asettui ääneti tuulen alle. Lähellä iso lintu katsoi minua tiukasti. Ollaanko vanhoja tuttuja?
Yksinäisiä ovat mietteet jäälakeuksilla. Ei tarjoa pilvinen keli kipinöitä syvällisiin tulkintoihin. Etenkään, jos maisema on kuin harmaa villasukka. Vain yksi metsänvihreä rantu oli neuleen keskellä. En viitsinyt ottaa kameraa esille. En, vaikka samoilta seuduilta muuan Akseli G-K oli lätkinyt kankaalle lempeitä, kultaisia iltanäkyjä erämaasta Isänmaan aamunkoitteessa.
Ajatukset pyörivät ratojaan. Yksinäni en osannut höpistä. Siten teema ei vaihtunut eikä keskustelua päässyt syntymään.
Ovatko nuo kivet Kivisalmessa sittenkin peuroja? Miksi eivät kulje itään vasomaan? Kivet? Kuuluuko etelästä Varajoelta kelkan ääni? Vai murisiko maha kun suolenmutka kyselee apetta? Enkö syönyt mitään aamulla? Eikö tosiaan liiku tänään ketään jäällä? Perketi, miksi en eilen älynnyt ottaa kuvia ahmanjäljistä Lentuanniskalla? Oliko tuo kuovi kun lensi yli ja varoitti jostain? Heikoista jäistä?
Kymmenen kertaa kun silmät kipeänä kierrät katseellasi taivaanrannat läpi ja mietit samat asiat kolme kertaa takaperin, hiipii tylsyys mielen kanavalle.
Koskivesistössä kaikki on toisin. Virta hoitaa ikiaikaista tehtäväänsä ja huolehtii liikkeestä. Joki on aika ja silloin aika menettää merkityksensä. Kuohuja jaksaa katsella tunnista toiseen ja kuunnella joen ääntä mitään tekemättä, vaatimatta. Sen kun istut ja annat hämärän yön tulla, pehmeän ja samettisen.
Myös viihdyn järvellä soutaen tai moottorin vetämänä. Vetolaitteen sisällä kampiakselin työntötahti tuottaa ajan ja paikan muutoksen paljoa kysymättä. Mutta vaatii uistelu tilkan polttoainetta, tunnustan.
Jäällä on silti tarinansa. Kun tilanne äkkiä muuttuu, ajatusten tyhjät puhekuplat poksahtavat rikki kuin sarjakuvassa. Kuten kerran koulupoikana, kun kesken luisteluretken huomasin kiskovani hokkarit tanassa isä-Erkkiä avannosta. Silloin auttoi urheilutoveri ystäväänsä jääkiekkomailaa apuna käyttäen.

Kahdennetta kolmattakymmennennettä avannon kohdalla vajosin syvemmälle mietteisiini. Taakse jäi askelia, teräviä potkuja ja pilkkivavan kelulta kiskottuja siimamittoja. Vettä oli alla viisi syltä ja räkäisy päälle.
Auringon säteet puhkoivat reikiä Selkäsaareen. Puolet taivaasta oli auennut. Kesken orastavan solarium-tuokion, ripeäotteinen ahven likeltä pohjaa kiskoi siimaa vimmatusti. Annoin oudolle eläjälle kelpo vastuksen. Jäälle lätkähti maitopurkin pituinen ahvenjötkäle.
- Jep! Olin innoissani. Kolme kertaa solautin pilkin veteen ja peräjälkeen tempaisin avannosta atonaaliset ahvenet. Viimeisen kalan noustessa Lindroosin ketjupilkin lenkki petti. Penteleen vitja katkesi terävään jäänreunaan. Sain sentään ahvenen avannosta kuiville. Noiduin tuuriani, tai oikeammin kiroilin. Kädet vapisivat. Liian monta kiihkeää minuuttia kului kunnes onnistuin virittämään Leathermanin laatutongeilla uuden morrin pystypilkin alle.
Loput varmaan arvaatkin. Ei tärppiäkään kuulunut enää. Parvi ui alta pois ja suunnisti kohti uusia ruokailuhetkiä arktisen sinen keskellä.
Olisipa ollut paikalla viisas ihminen terävän kairansa kanssa, aattelin. Olisi pyörittänyt jääkanteen kauniita reikiä. Eikä olisi menettänyt aarteitaan rosojään reunaan. Mutta katkeruus kuuluu elämään, vähän niin kuin viiniin. Silläkin on makeat puolensa.
Kelasin tapahtumia. Nimimerkillä Lintti Pelkola naputin kännykällä saalisraporttia kavereille. Ei kuulunut vastauksia perjantaisena päivänä. Arvailin, että hiljaiset uhrini sorviensa ääressä, luokkahuoneiden metelöivässä ilmapiirissä ja liikenteen ruuhkassa miettivät katkerina mitä tuollekin eläjälle vastaisi… Kateuden siemenen istuttamisesta ja runsaan sadon korjuusta nautti sinä hetkenä yksi Nälkämaan eläjä Lentuan jäällä. Kieroutunut, pirullinen urheilukalastaja…
Kilposen Keijo soitti Pekin rannasta. Olivat Rantasen Vesan kanssa nuotanneet normiannoksen muikkua ranteet ruvella. Kolmatta laatikkoa hopeista lohensukua ja hauet päälle oli saalis. Kysyin varovasti, lainaisiko ammattilainen turhakettaan huomennakin.
Keijo ei esittänyt vastaväitettä. Sovittiin, että ajeeraan nelipyörä-säkättäjän lauantaiksi Keijon mökille Jysmänniemeen. Silloin liikehtisi ammattikalastaja ison selän puolella pyytöjään kokemaan. Hieno mies!

Iltapäivällä Kopakan rannassa tankkasin menopelin valmiiksi aamua varten.
Vielä hankin urheiluvälineliike Pääkkönen & Piiraiselta kairaan uuden terän. Myös ostin puolimetriä kultaista vitjaa, viehehakasia (joita muka perhomiehenä en koskaan uskonut tarvitsevani) ja kolme morria ja viisi värikoukkua.
Pyysin kauppiaalta myös purkin uudensadon kärpäsentoukkia. Terhakkaana kiehui loisten elo. Pirteitä veijareita! Kallistin korvani purkin kannen päälle ja kuuntelin. Hätkähdin. Sisältä liikakansoituksen keskeltä kuului penteleellistä jupinaa, sättimistä, torailua, vihaa ja tuhovoimaisia suunnitelmia. Olin hämilläni.
- - Kun nämä elukat päästetään purkista ulos, paljon asioita tapahtuu jään alla ja jälki on rumaa, kehui Sami. - Ahvenilta loppuu huumorintaju täysin, vakuutti Sami. - Vihanviitta harteillaan ja pystyraidat voimaa uhkuen ryntäävät kalat toukkien kimppuun. Vatsaevät jäykkinä ja piikkinen harja pystyssä. Liian myöhään säikähtävät metallisen koukun puraisua ja nailonsiiman vetoa reikämaailman imuun kohti kirkkautta jään päällä. Eivät tiedä ahvenet mitään fileinä olemisen autuudesta pannulla ja lopulta teikäläisen pötsissä, pedoista ahnaimman. Viimeistään silloin tajuaa körmyahven eläneensä vain kerran, Sami runoili.
Huomasin, kuinka kookkaamman uisteluveneen hankinta, uuden ihmislapsen odotus ja kevään valot olivat saaneet Samista, tavallisen karusta miehestä esiin uusia, runollisia piirteitä…
Olin vakuuttunut Samin puheesta. Ulkona huomasin ostaneeni kolme purkkia ylivoimaisen petollisia kärpäsentoukkia.

Aamunkoitteessa yllättäisin ahvenet täysin. Silloin nousisin Ahvenmestareiden akatemiaan. Näin oli kirjoitettu.

Timoniemen kankailla
Kopakanlahden hämärtyvässä illassa
Antti Vanninen

(kaikki huumoriviittaukset: Veikko Huovinen)

takaisin