Lohta jouluksi


Tähtitaivas hohti Lentuajärven yllä. Leonidit lennättivät meteoreja etelään. Päivällä viimeiset muuttoparvet olivat karanneet samaan suuntaan.
Olin tullut mökille taimenjahtiin. Eläisin viikon vesimiehen aikaa. Minulle tähdenlennot olivat yhdentekeviä. Riittäisi, kun muikkuparvet houkuttelisivat taimenet luokseni. Viritin tulen takkaan. Se huokui monenlaista lämpöä. Mökki ja niemeke olivat vanhempieni peruja. Tontti oli lohkaistu Kinnulan mailta 1950-luvun lopulla.
Viereisen mökin rannasta erkani vene. Kuu kelmeä valaisi pyytäjän toimia. Seuraavana aamuna nostimme kättä. Kalastaja oli Siposen Yrjö. Isäni Erkin kanssa olivat sopineet, että muikkukiiman aikaan voi naapuri tuoda veneensä Kopakan niemeen. Siposen ranta on matala ja herkkä jäätymään.

Merta edemmäs

Muikku on pieni parvikala. Syksyllä, kutuaikaan, hakeutuu muikku matalaan veteen lisääntymään. Hopeakylkisen kalan elämässä on monta vaaraa. Lentuan lohi suorastaan rakastaa muikkua. Mäti on siian ja ihmisen herkkua. Muikun tuotoksista nauttivat myös ahven ja särki.
Saavuin selältä ilman saalista. Olin kiertänyt Kotaselän, Häränotsan ja Selkälouhenkin. Rohkaisin mieleni ja ajoin moottorilla Ykän veneen viereen. Tarjosin soutuapua. Heti kohta Ykä haki vaihtoverkot mökiltään Koppelosta ja souti takaisin.

Likosaaren kupeessa on kiihottavan kaunis kalliomuodostelma, Piparikallio. Kuului molskaus kun painokivi putosi pohjaan. Merkkilippu jäi vartioimaan jadanpäätä. Vuosikymmeniä olivat Ykä ja Pellonpään Topi liottaneet verkkojaan kallion vieressä ja hyväksi havainneet. Ykän käskystä soudin kohti vastarantaa.
Seuraavaksi aamuksi lupasi säätiedotus tyyntyvää. Kun verkot oli saatu veteen, esitin toiveeni Ykälle. - Jos antaisit huomenna muutaman muikun tävyksi? Markkinoille oli tullut jännittävä pyyntiviritys, täkyraksi. Vieheen etupäätä koristi turpalevy. Se antaa vieheelle uintikuvion. Raksin jatkeeksi viritettiin muikku tai salakka.

Vaihtokaupat

Aamulla löysin mökin rappusilta rasiallisen muikkuja. Olivat isoja ja mehukkaita, osa eli vielä. Siten vesille.
Pujotin muikun raksiin. Tarkastelin uintia. Koreasti ui muikku, koreasti. Vedin kelalta siimaa kymmenen metriä. Moottorikuohu veneen perässä on monen kalan surma. Likosaaren kärjestä tärppäsi taimen, paino 1,6 kiloa. Viritin uuden täkykalan ja uistelin Maijankarin kupeesta Selkäsaaren kautta Lokkiluodolle. Lisää tärppejä ei kuulunut, vaikka sinnittelin järvellä hämärän tuloon. Paluumatkalla jyrähti Piparikallion vierestä komea taimen, toistakiloinen sekin. Minulle suurempi kuin aarre. Kun löin kalaa papilla otsaan, sen suupielestä pursusi muikkuja veneen pohjalle.

Ykä souti lahdessa. Oli sillä välin laittanut verkot pyytämään. Kuin kaapparilaiva kiilasin kupeeseen. Heitin Ykän veneen pohjalle tuoreen kalani. - Viehän kotiin. Siinä on teille joulutaimen, sanoin. Kiitin naapuria muikuista. Tuntui että tuona lokakuisena päivänä kaikki onnistuisi.

Tapaninpäivänä Ykän vaimo Aino soitti. Kertoi miehensä kuolleen. Kovasti kiitti taimenesta. Aino muisteli mitä olin Ykälle sanonut. Semmoinen herkisti mieltäni. Parhaat lahjat ovat ilmaisia.
Järvi oli hiljainen. Jossain syntyi uusi tähti.

Antti Vanninen

takaisin