Kalastuspäivä Kontiolla 28.8.2008

Kuhmon kalamiehet, Kuhmon perhokalastajat ja Kalevalan taimen järjestivät peruskoulun kuudesluokkalaisille suunnatun tietopäivän Kontion koululla ja sen lähiympäristössä. Tällä kertaa neljä rastia käsittelivät ns. normiuisteluvenettä, perhonsidontaa, tarkkuusheittoa ja yleistä kalatietoutta. Lähes sata oppilasta saivat taas lisätietoa kalastuksesta.

Aikaisempina vuosina venerastilla on ollut viimeisen päälle varusteltu uisteluvene. Suunnittelupalaverissä huomasimme, että antaakohan se aivan väärän kuvan uistelusta. Niinpä tänä vuonna keskityimme esittelemään ns. jokamiehen mökkivenettä, jossa mahdollisia lisävarusteita olisivat kaikuluotain, muutama vapateline ja mahdollisesti omatekoinen pikkuplaanari. Kyselyjen perusteella ei monikaan ollut istunut sellaisenkaan kyydissä. Oppilaita kiinnostivat syvääjät ja isot haukiuistimet.

Varusteista tärkeimmät eli kelluntavälineet esiteltiin ensimmäisenä.

Koulun kirjastossa Antti vaihtoi Kalevalan taimenen lippiksen Kuhmon perhokalastajien vastaavaan ja kertoi perhonsidonnan kiehtovasta maailmasta kiinnostuneelle yleisölle.

Arvoitus: mitä kirjastossa tapahtui, kun vain Antti nauroi ja oppilaat katsoivat ihmeissään toisiansa?

Vastaus: Antti on juuri kertonut omasta mielestään hyvän vitsin.

Yhdellä rastilla käsiteltiin kalastukseen liittyvää tietoutta. Oppilaat kiersivät tehtäväpolun ja vastasivat annettuihin kysymyksiin. Lopuksi rastilla jaettiin pussillinen tietoutta ja hieno pinssi.

Voiko sangossa kalastaa? Voi, muttei sieltä kalaa saa.

Saatoin kyllä kuulla äskeisen keskustelun opettajan ja ohjaajan välillä väärinkin. Ainakin sanko soveltuu tarkkuusheittoon mainiosti.

Suuret kiitokset osallistuneille tahoille. En ole aikaisemmin nähnyt Pajakkakoskella niin paljon oppilaita kalalla kuin tänä kesänä. Kuhmossa riittää koskia (yli 60) ja järviä harrastaa tätä hienoa lajia, kalastusta.

takaisin