Kuhmon peruskoulun kuudesluokkalaiset saivat aimo annoksen tietoa kalastukseen liittyvistä asioista.  Neljässä eri rastipisteessä käytiin läpi vetouistelun perusteita, perhosidontaa, tarkkuusheittoa sekä kalankäsittelyä. Jokaiseen rastiin oli varattu aikaa oppitunnin verran.

Miten on mahdollista, että kymmenen uistinta ei mene sekaisin yhtäaikaa vedettäessä (ei se monesti olekaan?). Plaanarikelkka auttaa asiaa.

 

Sami esittelee uistelussa tarvittavia välineitä.

 

Haspelikelalla heittäminen ei aina ole kuivallakaan maalla helppoa.

Ensin harjoitellaan ja sitten kisataan. Tarkoituksena saada heittopaino sangon sisään. Harva on mestari syntyessään; vain kaksi onnistui.

 

Kalan oikeaoppinen käsittely alkaa tainnutuksesta ja verestyksestä Tero näyttää, miten ahvenesta saadaan lähes kalapuikko.

 

Antti kertoi kalastuksen elämyksellisestä puolesta hauskasti ja havainnollisesti. Kaikkia kaloja ei tarvitse pannulle asti viedä.

Perhonsidonnassa tarvittavaa välineistöä.

"Ihan siistiä", oli yleinen kommentti seuraavana päivänä kuudesluokkalaisten suusta. Voiko sen parempaa kiitosta saada?

takaisin