Selvää rahan säästöä

Vieläkin naurattaa yhden postimyyntikatalogin mainos rahan säästämisestä. Sivulla mainostettiin maalaustarvikkeita ja otsikkona oli "Maalaa taulusi itse ja säästä tuhansia markkoja."

Olen toteuttanut ideaa muutaman vuoden ajan hieman muunneltuna ja tehnyt omat vaappuni ihan itse alusta alkaen. Säästöä on syntynyt lähinnä siinä, ettei tarvitse perata kaloja niin usein. Tänä keväänä eräs toinenkin Kalevalan taimenen jäsen innostui satojen eurojen säästämisestä. Ei vaiteskaan. Todellinen motiivi on tietysti saada "se suuri" ihan ite tehdyllä vaapulla. Ja onhan vaapun vuoleskelu paljon vaikeampaa kuin perhon tekeminen. Perhohan valmistuu naurettavan helposti: otetaan sopiva koukku ja kääritään lankaa ja karvoja ympärille.

Niinpä teimme Jarin kanssa kimppatilauksen ja tilasimme ison kasan vaapun valmistustarvikkeita.

Päätin vaihtaa vaapun mallia ja samalla vaihdoin turpalevyn erilaiseksi. Vaappuja tuli vuoltua kyllästymiseen asti eli 159 kappaletta. Maalauksen suhteen tein vakaan päätöksen: ei enää kaikista vaapuista erivärisiä vaan lähinnä sinisen, violetin, oranssin, vihreän, keltaisen, punaisen ja mustan sävyjä. Tavoite onnistui aika hyvin. Keep it simply ja kolmella prinsiipillä mennään - usko omiin vaappuihin, kestä epäilyjä ja ivahuutoja sekä valehtele tarvittaessa, kenen tekemään uistimeen kala iski. And that's it.

Suurin toivein odottelin taas järvien vapautumista jääpeitteestä. 

Uittoaltaan puuttuminen johtaa siihen, että vaappuja on testattava jollakin laiturilla. Valitettavasti ne sijaitsevat usein kävelyreitin varrella. Niinhän sitä kerrotaan, että eksyessäsi pelaa pasianssia, niin joku tulee kurkkimaan olkasi takaa. Samoin tuntuu olevan vaappujen testauksessa. Vähän väliä ihmiset tulevat kyselemään, että tuleeko sitä kalaa... Yritä siinä sitten uskottavasti vakuutella, että minä vain testaan, en kalasta. No, onhan sitä istuttu veneessäkin kuivalla maalla vapa kädessä. Eikä siinä ole naapurienkaan mukaan enää mitään ihmeellistä.

Koekalastus

Tarkoituksena oli lauantaina 16.5. suunnata kohti Suomusalmen Kiantajärveä, tarkemmin sanottuna Horsma- ja Kiekkiselkää.

On se hienoa, että pienestä joukkuepelistä voi ottaa elämänohjeita johonkin elämää suurempaan asiaan kuten kalastukseen eli vetouisteluun. Kolme periaatetta eli hienommin sanottuna prinsiippiä käy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Usko itseesi, sinä osaat. Eikö niin? Vaaput toimivat, ne uivat hienosti, älä luovuta. Toinen periaate on hieman vaikeampi. Itse et paljon pysty siihen vaikuttamaan. Täytyy myöntää, että hieman se kirpaisi, kun pyysin vaimoa tuomaan kaupasta mausteita huomista kalaa varten, niin hän toi mausteen lisäksi reilun kilon painoisen kirjolohen. Ei lannistuta, tähän on totuttu. Kolmanteen periaatteeseen eli valehteluun en aikonut turvautua. Pakkasin vain varmuuden välttämiseksi vetolusikoitakin mukaan.

"Fokusoidu tärkeimpään, mieti taktiikka, ja sitoudu noudattamaan sitä. Ota tila haltuun, älä anna kalojen määrätä tahtia. Jokainen pelaaja sitoutuu noudattamaan annettua roolia; sinä olet kippari, Jari miehistönä. Pelaa yksinkertaisesti, ei liian värikkäitä vaappuja. Keskity, kyllä tulosta syntyy. Muista, 95 % keskittyminen takaa vain 75 % tuloksen." Heräsin taas samaan uneen, monennenko kerran tänä yönä? Sama oli nousta ylös, kaksi tuntia unta sai luvan riittää.

Aamutoimien jälkeen olin valmis matkaan. Jari saapui seitsemältä. Castello Jarin Jeepin perään ja menoksi. 150 kilometriä meni yllättävän nopeasti. Näimme matkalla ketun, neljä kurkea, pari joutsenta, telkkiä, muitakin muuttolintuja sekä monta harmaata autoa (Jarin valinta) sekä vielä enemmän punaisia autoja (minä voitin). Puoli kymmeneltä olimme vihdoinkin perillä. Viime syksynä minua tervehti merikotka, tänä vuonna meitä oli vastassa ammattikalastaja, joka kertoi taimenien olevan kateissa. Jäät olivat lähteneet pari päivää aikaisemmin.

Meitähän ei tuntemattomat lannista. Jääkiekossakin aikuiset miehet itkevät ja halailevat toisiaan onnistumisen tai epäonnistumisen hetkellä. Me emme halailleet vaan vedet silmissä kehuskelimme toistemme uistimia, niiden upeaa väritystä ja vastustamatonta  uintia. 

Neljä tuntia meni huomaamatta ilman tapahtumia. 

Vatsa vaati täydennystä. Niinpä päätimme ruokailla Laitasaaren kämpällä. Matkalla sinne, rannan puoleiseen Jarin uistimeen iski jokin. Melko varmasti 4+  tai 6- , taimen tai järvilohi. Iso joka tapauksessa. Vaikka toimimme salamannopeasti, kala oli irti ennen kuin ehdimme saada vavan käteen.

Mikäs oli kahden tosiuistelijan ruokailla siistin tuvan makkaranpaistopaikalla. Kun kupu oli ravittu, päätimme jatkaa jaloa harrastusta. Ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka suhtautuvat asioihin pessimistisesti ja niihin, jotka ajattelevat myönteisesti. Jari mietti ensimmäistä erää ja sanoi: -Tämän huonommin ei toinen erä voi mennä. Johon minä positiivisena ihmisinä vastasin, että "kyllä voi".

Jatkoimme uistelua pari tuntia.

Tilastotietoa:

lämpötila: ilma 10 astetta, vesi 2,6-4,1 astetta celsiusta

tuuli: itä 5m/s

menetykset: kaksi Jarin vaappua

saalis: kuva lopussa

On aina hieno hetki saapua kotipihaan. Rutiinit luovat turvallisuutta. Sauna, lämmin ruoka (kirjolohi) ja hienovarovainen kysymys: -No, tuliko mitään?

Rami

 

saalis: maukas, hiiltynyt, hieman palanut pinnalta, kalaisa

ottipaikka: Suomussalmen Siwa

ottivaappu: erinomainen, omaa tuotantoa

tarkennus: saalis ja ottivaappu eivät liity toisiinsa.

takaisin