Kamarimusiikin pakolaisena Kiannalla

Kuten tunnettua, kesäisin Kuhmo turpoaa musiikin kuuntelijoista. Heinäkuulle ajoittavat myös entiset kuhmolaiset lomansa. Onpa kerrassaan vilskettä pitäjässä, jonka kaduilla normaalisti vaeltaa muutama eläkeläinen.

Kimanen ja Karjalainen poppoineen ovat järjestäneet kerrassaan hienon musiikkijuhlan korpikansan syntysijoille. Heinäkuun kahtena viikkoina vietetään erikoisia hetkiä monessa kuhmolaisperheessä. Soittajia ja musiikin ystäviä saapuu koteihin vuokralle ja lomailemaan. Allekirjoittanut on yksi tämän aikakauden järkyttämiä uhreja. Jonnekin olisi piilouduttava, kun kotiin tuppaa viulujengiä, milloin Aasiasta, milloin Keski-Euroopasta.
Appivanhempien luona ei meikäläinen herkkäsielu taiteilija (boheemi) viihdy haisemassa päivää pitempään. Nukkuisitko sinä kaksi viikkoa hikisessä teltassa? Kalateltalla Maakunnan rannassa saa toki tuntumaa leirielämään, mutta rajansa kaikella. Eikä mökille ole asiaa. Tuolloin sisareni Iitu ja miehensä Masa lomailevat Kopakassa. Hyvä niin.
Mutta olihan minulla Vene, Passat ja sen perässä Koukku! Puuttui traileri, tuo vetopelien äiti, rattailla varustettu kehto ja laakeroitu syli matkalle vapauteen.
Muistin joskus Kilposen Keijon maininneen että saattaisi hän vaikka kärryään lainatakin. Lause meni jotenkin näin: "Siinä se makasi pihassa koko viime kesän". Siis soitin Timoniemelle Pekkiin.
Iltapäivällä naputin viestiä Haikolan Jounille Suomusalmelle Alasen rantaan: "Sauna lämpiämään!"

Kiannalle

Ämmänsaaren kyläkeskus kuhisi. Prisman pihassa pressuaidan läpi kuului moottorin vonkumista. Asvaltin sileä iho ulisi kun ryhmä stunt-miehiä runnoi ajokkejaan näkösuojan takana. Oltiin formulapitäjässä, Heikki Kovalaisen maassa.
Viereisen katoksen alla paistettuja muikkujen tuoksu sekoittui kuminkäryyn. Muikut olivat kaukaa Pyhäjärveltä. Tuoksu huumasi.
Emme tulleet Jounin kanssa muikkuja syömään. Ostimme eväsmakkarat, bensat ja vilautimme pankkikorttia. Sitten koppeuvuimme järvelle.

Oli määrätty, että lainaksi hankittu Yamaha-perämoottori teki Isolahden rannassa topin. Sinivalkoinen kaunotar Take Care vietiin huoltoon. Uutta venettä alle siis.
Jäntin Risto lupasi veneensä lainaan päiväksi, pariksi. Koukattiin Jounin kanssa Tracker auton hinaukseen.

Ei kerennyt aamu iltaa viisaammaksi kun raamikas koskenlakija tarttui veneen kaasukahvaan. Yhdellä painalluksella vene syöksyi kohti pohjoisia ottipaikkoja.
Riston huippuvieheet olivat käytettävissä, niin oli vaappumestari maininnut. Tuntui että kotikenttä- ja muut edut olivat kohdillaan. Olimmehan käyttäneet kirkolla myös S-etukorttia.
Jouni tiesi useita uistelukiksejä Kiannalle. Innokas jätkä moneen puuhaan. Jätkä-sanalla on kaikkivoipa olemus. Joustava, työteliäs ja reilu on jätkän määritelmä näillä main. Jos ei sitten ole pösilö.
Jounin kanssa olimme uistelleet taimenta Lentualla monta kesää. Niitä pioneerivuosia olemme kaivanneet useasti. Silloin soitti Ambassadeurin jarru ensiviulua Kotaselällä ja ottihetkinä Maijankarilla mourusi nailonsiima uhmakkaita säveliä. Luuli varmaan olevansa eräs Grieg vuonojen maasta… Ja vavankärki sohi ilmaa kuin orkesterinjohtajan herkkä puikko. Panula? Siimanpäässä telmi hopeaturkkinen lovipyrstö. Kuin joku ballerina olisi loikkinut ilmassa. Se oli Uotinen.
Vietkong ei uistele! Kun muutama vuosi myöhemmin tapasin Leppäsen Pepen soitimme ajankuluksi Wagneria Bellan kasettipesästä ja lujaa. Rakastimme bensantuoksua aamunkoitteessa, valkyyrit. Se siitä taimenhulluudesta…

Ah Kianta! Veden yllä voisi vaikka kävellä. Sinistä, kesänmakuista avaruutta ja valkoisia pumpulipilviä, kuin maitoa olisi kaadettu. Voisin kahmaista sinut syliini. Peijakas! Semmoinen maisema herkisti aikuisen heteron.
Kenties Honkisaari antaa lohen kaivatun? Sieltä etsisimme kaloja Jounin kanssa tänään. Ehkä löydämme taimenparven pohjoisempaa? Murhisaaren kupeesta olivat tappaneet taimenia alkukesästä.
Vapauden muistilokeroon kätkettiin Kiannalla useita laatusanoja. Sinne ei katkerinkaan työttömyys yltänyt, ei ískeytynyt uutisia taantumasta tai lamasta. Oli vain irtiottoja arjesta täynnä kuulasta, raikasta ilmaa, vettä ja avaruutta. Ja jumalaista veisua jota perämoottori tuotti.
Kepeitä olivat saaliimmekin kolmen päivän rypistyksellä. Hauki ja jokunen normiahven pääsivät savupönttöön. Muutama alle 40 -senttinen taimen laskettiin takaisin.
Hienointa draamaa nähtiin, kun tyynellä selällä iso kala paimensi hottamuikkujen parvea. Veneen etupuolella peto vaipui syvyyksiin kun näki tulomme. - Keli kirkas, kala arka, kertoo vanha legenda.

Mutta vakavasti. Helposti vertaisin Suomussalmea ja rajaseudun elinpiiriä Kuhmoon. Samanlaista kurjuutta se on ollut elämä huonoina aikoina kaikkialla, epätoivoa alusta alkaen. Loputonta vaellusta yli hallaisten soiden, kiipeämistä vaaroille asumuskenttien suojiin. Toteamaan, ettei kannattanutkaan.
Ihmisluontoa ja uskoa kohtaloon ei enempää kaiverra se kun moruvuosina hautaat oman lapsesi, nälkään kuolleen sikiön. Tai kun vihollinen valtaa kotisi, sen minkä olit vaivalla rakentanut. Jotain hirtehistä on siinäkin kun vanhainkoti Suomussalmella oli saanut nimekseen Kurimo.
Mutta jokin salaperäinen voima on antanut pontta näillekin salomainen asujille; toive siitä että joskus olisi asianlaita paremmin ja ote leivänsyrjään vankempi. Nämä ihmiset näillä selkosilla ovat ainoita oikeita hahmoja tähän maahan elantoaan hankkimaan.
Vaikka sitten ajamaan Formulaa ulkomailla. Mieletön suoritus, saakeli!

"Ehkäpä tulevat sukupolvet eläisivät jo onnellisempina Kuhmon Iivantiirassakin. Silloin ei olisi tämäkään tervansoutumatka turha eikä ankara taistelu kitsasta luontoa vastaan tarkoitukseton. Ja iloisesti rotisivat kessunrouheet piipun kopassa, kun ukko oli näkevinään leppeämmän tuulen kerran pyyhkivän karua Kainuun maata, missä järvivyöt välkkyivät hopeana ja vaarajonot sinisinä siintivät, missä muikkuparvi posahteli tyynen järven pintaan ja lumirintakuikka kertoi uikuttaen saloseudun ankeudesta, lipuessaan erämaajärven usvaisessa lahdenpukamassa." (Veikko Huovinen: Hirri)

Kopakassa 06.12. 2009
Antti Vanninen

takaisin