Henkilö- ja kalustoesittely

Vuosien varrella tietojen ja taitojen ohella myös uistelussa käytetty välineistö on kehittynyt. Seuraavassa kerromme omien välineiden hyvistä ja huonoista puolista. Samalla jokainen kertoo uistelukärpäsen puremisesta. Miten harrastus sai alkunsa ja mitä virheitä matkan varrelle on tullut tehtyä. Jospa siitä olisi apua muillekin, jotka suunnittelevat uisteluharrastuksen aloittamista. 

Kalevalan Taimenen jäsenet, lähettäkää kuvia ja tarinoita Raimon sähköpostiosoitteeseen.

Antti   Jari     Jouni    KeijoK    Rami    Sami    Teija    Timo     Vesa    KeijoM    Ari ja Matti

takaisin

Antti

Aavalla kerran

Lentualla, vapaalla järvellä Kainuun itäisellä laidalla on herkkä sydän.  Sen sykkeen aistii, jos osaa kuunnella. Alavirrassa jossain kaukana voimalaitoksin kahlittu jokivesistö laulaa turpiinin laulua. Ja itkee

Jos Lentua olisi meri, olisi se liian laaja käsite ymmärrettäväksi. Järvenä Lentua on sopivan kokoinen ja sopusuhtainen hahmo. Oikean meren olemuksesta minulla ei ole kokemuksia.

Mutta ei ole yhdestäkään järvestä tosiystäväksi. Jos et saa rauhaa veden kiihottavasta syleilystä ja erehdyt kaipaamaan sen nostetta, pysähdy silloin, ihminen. Järven tumma, kutsuva halaus on kylmä ja lopullinen.  

Kun harrastaa vetouistelua muutaman vuosikymmenen, havaitsee pyyntitoimissa tiettyjä opittuja kaavoja. Järvelle lähtemisen kiihkossa ja vieheitä kiinnittäessä miettii, millaisia saalistoiveita täyteen ladattu päivä suunnilleen sisältää. Ei tarvitse olla mikään oraakkeli tai skitso ylipappi, kun muutaman äkkilähtö uistelureissun pohjalta osaa ennustaa tulevia tapahtumia. Kokemuksesta muodostuu lopulta häilyvä muistikuva reissulta jolloin kala ei syönytkään.

Pyyntihuuman keskeltä, ennen varsinaista aktia, olen kirjannut esimerkiksi seuraavia tapahtumia:

-         Jos edellisiltana kotona rähjäät penskoille metelistä (syystä), silloin epäonni vainoaa varmimmin. Julmetun iso hauki iskee ja vie mukanaan parhaan taimenvieheesi.

-         Jos lähtöaamuna vaimo jää suutelematta, kiireentohinassa ottivieheet unohtuvat kotiin. Tai pannuhuoneeseen kuivumaan asetetut kumisaappaat ainakin.

-         Eväsreppu sementoituu rantaan, jos onneton erehdyt rannassa tai rampilla eli luiskalla vastaamaan kännykkään/kuuntelemaan turistin neuvoja/ laskemaan pilssivettä alapohjan propusta ja katseesi on järvelle päin ja poispäin niin.

Näin on kirjoitettu. Ylipäätään mikään ei onnistu, jos edes hetken mietit klassikkoa  ”miksi tähän ylipäätään piti ryhtyä”. Tähän lauseeseen kiteytyy pohjoisten pyyntikansojen angsti, epätoivo sekä miehisen synnyttämisen tuska.

Naisella ja vetouistelijalla on yhteinen piirre. Molemmat luulevat, että yksi ainoa tärppi voi muuttaa koko elämän. Nainen tai vaimo meikkipurkkien haltijana ja uistelijamies viehepakkien omistajana ja somistajana. Parisuhteessa elävät. Tietämättöminä alhaisista vieteistään...

Syksy

Luontoa ja luonnetta. Käsittääkseni uistelun idea on kelluva saalistushetki veden harteilla. Ollaan vieraisilla muttei vieraissa. Saalista tulee kun on tullakseen. Jos ihmiskuori löytää sielunmaisemansa perämoottoreiden, veneiden ja elektroniikan keskeltä niin hyvä sitten. Miettinyt monesti, missä ovat kesäisin ne äijät jotka ennen yhdellä vavalla uistelivat Lentualla, Änätillä tai Lammasjärvellä? Ovatko enää elossa? Katsovatko videolta Dallasia kesät talvet?

Syksyllä on järisyttävää seurata muuttolintujen ikiaikaista viettiä. Kiihkeää ja loputonta vaellusta pesimäpaikoilta etelää kohti. Lintujen muutossa on jotain pysyvää. Lähtemisen idea on ainakin läsnä.  

Meikäläinen ajoittaa uisteluretkensä Lentualle viileään vuodenaikaan, viimeiseen hetkeen ennen talven tuloa. Pyyntiponnisteluille talven kynnyksellä olen kehitellyt mielestäni aistikkaan teesin: Pakkasaamu ajaa teeren latvaan ja taimenen pintaan. Kenties uutta talvea ihmettelemään. (Saa siteerata, mutta lähde on mainittava.)

Kesällä etsin kirkkainta totuutta koskimaisemissa. Silloin kädessäni heiluu perhovapa ja siiman päässä omasitoma koskikärpänen. Monesti perhoon nappaa forelli, pieni ja hento taimenlapsi. Hellevesissä alamittaisen taimenen vapautus yksihaaraisesta, väkäsettömästä perhokoukusta onnistuu helposti. Selviytymisennuste taimenen penikalla on hyvä ja se innostaa mieltä. Pyytäjänä sitä jotenkin ylevöityy. Eräs pohjoisen jokilaakson nisäkäs on osuvasti todennut että ”perholla vangitaan lohen sielu, eikä sitä tapeta brutaalisti kuten lusikalla tai vaapulla”.  Kolmihaarakoukuilla varustetulla vaapunretaleella saatu taimensikiö tuskin näkee uutta aamua. Ja vaappuja saa kaupoista…

Taimen on liian arvokas tapettavaksi vain kerran. Mielestäni 50 senttiä on sopiva alamitta taimenelle.  Ainakin tämmöisenä vaikeana aikana Lentualla, jolloin Metsävaltio on täysin laistanut velvoitteen istuttaa lohensukua the Järveen. Kerran kuhmolainen petokuvaaja Kemppainen kiteytti mietteensä näin: ”Kun taimen voi hyvin, silloin koko järviluonto voi hyvin ”. Tuollaisia profeettoja kuuntelen mielelläni.

Täyttymys

Mitä olikaan uistelu 20 vuotta sitten? Puisia veneitä, kaksitahtisen bensan savua aamunkoitteessa ja liukkaita, jäisiä pohjalautoja veneen ja veden välissä. Perätuhdolla istuessa pystyi koskettamaan mustaa vettä. Olit yhtä järven kanssa. Aistivoimainen ihminen haistoi  itätuulella Valkean meren tuoksun.

Aalto oli sopiva, lounaistuulta metri tai pari sekunnissa. Lumikiteet kutittivat poskipäitä. Jossain sydänmaassa, muinaisen Timo-nimisen asukkaan niemimaalla haukkui pystykorva kiihkeästi. Laukausta ei kuulunut, mutta jumalaton, taivaan pimentävä teeriparvi pyyhälsi ylitseni kohti itää.

Lumikuuro sakeni. Rannat ja ulapat katosivat, yhtä samaa lumensekaista seinää aina vaan. Kompassi löytyi sentään repun sivutaskusta. Neulan kärki kertoi suunnan. Perämoottorin vedossa kolme luottoviehettä seurasi nöyränä takanani. Muikunmallisten vaappujen kylkiin oli maalattu  hopeaa, sinistä ja taimenkuviota.

Veneen pohjalla  lepäsi syötävän kokoinen taimen. Sammaleenvihreä selkä oli kiihottavan kaunis. Pisara verta kiilsi jähmettyneenä kalan suupielessä. Hopeasuomuista ihoa täytti mustien ristien ja punaisten täplien merkkirivistö. Kiduskannen värit olivat suoraan sateenkaaresta, mutta auringon sijaintia niistä ei voinut lukea.

Uistellessa on elämisen maku aina läsnä. Etenkin, jos ehdotonta tilastoa tulevasta pyyntireissusta ei pysty määrittelemään. Toisin kuin kerhon taitajien, minun uisteluretkeni on täyttynyt silloin, kun maisemasta olen keksinyt yhdenkin piirteen, jota ei aikaisemmin tullut miettineeksi. Ne ovat kuin isoja tapauksia pienen esikoululaisen elämässä. Kun ensi kerran saa repun tai ihan oman kirjastokortin. Kynänteroittimen kultainen lastu kynäkotelossa kertoo, että selkärepun uumenissa on piirros kotiin viemisenä. 

Ja aamulla aurinko nousee. Saalisvarma aurinko.

Tarkkailuoppilas

Antti Vanninen

alkuun

Jari

alkuun

Jouni

alkuun

 

Rami ja Castello Amazon (-04) + Honda 50 hv (-07)

Oma uisteluharrastukseni alkoi vuonna 1992, kun appeni kanssa uisteltiin Kuhmon Lauvusjärvellä. Tuolloin metsähallitus huolehti kalastusalueistaan eri tavalla kuin nykyään. Tuosta neljän kilometrin pituisesta pikkujärvestä alkoi innostukseni taimenen kalastukseen. Taimenia saatiin mukavasti yhdellä vavalla vedettäessä. Kalan iskiessä kiinni sammutettiin moottoria ja kalan väsytys alkoi ilman huolia plaanarikelkoista tai takiloista. En edes tiennyt kyseisten laitteiden olemassaolosta. Kun vertasi taimenen väsytystä haukien väsytykseen, ero oli kyllä selkeä. Olin kuullut tarinoita oikeista uistelujärvistä kuten Lentuasta.

Kun parhaat kaverini Veijo ja Timo keskittyivät syksyisin perikuhmolaiseen tapaan metsästykseen, innostukseni vetouistelua kohtaan kasvoi huomattavasti. Luin uistelukirjallisuutta ja aloin miettiä oman veneen hankintaa. Keväällä 1994 päätökseni oli sillä asteella, että veneen hankinta tuli ajankohtaiseksi. Ongelmaksi muodostui tiedonpuute niin minulla kuin myyjilläkin. Epätoivo meinasi lopettaa ostoaikeet heti alkuunsa. Sopivaa venettä ei meinannut löytyä millään.

Tiedon ja ajanpuute vaikuttivat siihen, että valinta kohdistui veneeseen nimeltä Yamarin 405:een varustettuna  20 hv Yamahalla. Olihan se hieno hetki viedä vene kotipihalle ja ryhtyä miettimään veneen varustamista. Tietoni riittivät lähinnä vapatelineiden valintaan. Sivuplaanareiden ja takiloiden käytöstä en vielä osannut haaveilla. Ensimmäisen lohikalan Lentualta saimme Timon kanssa tyynenä kesäisenä yönä kun ajoimme muikkuparven yli ja perässä ui Kuusamon uistimen muikunvärinen wise-vaappu.

Vene oli kyllä auttamatta liian lyhyt ja pieni vetouistelua ajatellen. Lievää kateutta tuntien vedin kolmea uistinta perässä, kun Lentualla koskenlaskuyritystä pitävä Jouni pyyhälsi omalla Bella 470:llä plaanissa vierestä kymmenen vapaa törröttäen veneen reunassa. Ihmettelin vapojen määrää ja iloitsin sekasotkusta, joka tulisi kalan iskettyä kiinni.

Rantautuessa Jouni tuli kysymään kalansaaliista ja rehellisenä (kala)miehenä kerroin aina totuuden. Jostakin kumman syystä aikansa selityksiäni kuunneltuaan Jouni kutsui minut yhtenä syksyisenä lauantaipäivänä miehistöksi omaan veneeseen. Olihan sen hieno hetki. Samalla selvisi, miten plaanarikelkat ja takilat toimivat.

Seuraavana talvena väsäsimme Jounin kanssa veneeseeni plaanarimaston ja ostin samalla willen plaanarikelkat. Tietysti jouduin sijoittamaan uusiin keloihin, vapoihin ja vapatelineisiin. Seuraavana kesänä Jouni kalasti työkseen; hän toimi nimittäin Änätti-järvellä koekalastajana. Viikonloppuisin Jouni harrasti sitten omaksi ilokseen uistelua. Yhtenä tuollaisena harrastuspäivänä saimme yhden mieleenpainuvimmista saaliista: keskeltä Kotaselkää siniseen wise-vaappuun iski villi 56 cm:n taimen. Vieläpä minun veneelläni. Olin aivan myyty.

Niinpä keväällä 1996 vaihdoin veneen toiseen Yamariniin eli 4500 BigFishiin. Tosin veneessä ei isoja taimenia nähty. Ainoastaan haukiennätykset menivät rikki. Suurin hauki painoi kahdeksan kilogrammaa. Plaanarimaston lisäksi ostin veneeseen yhden scottyn takilan. Vene oli jo sitä kokoluokkaa, että sillä pärjäsi Kuhmon vesillä vallan mainiosti.

Iän muttei viisauden karttuessa katselin kaihoten HT-veneitä. Nykyisen veneeni ostin vuonna 2004 ja keväällä 2007 vaihdoin 40 hv Yamahan 50 Hondaan. Jokainen vene on tietysti kompromissi. Niin tämäkin. "Edullisen" hinnan lisäksi olen ollut tyytyväinen veneen seuraaviin ominaisuuksiin: pieni moottorin tehontarve, läpikuljettavuus, keveys, runsaat säilytystilat ja varusteet sekä kulkuominaisuudet. Huonoja puolia ovat näkyvyys eteen sekä lasikuiturakenne. Nykyinen veneeni on varusteltu riittävästi. Tietysti plotterin ja kaikuluotaimen näyttö voisi olla suurempi. Sähkötakilat ja automaattiohjaus olisivat tietysti verrattomia apuvälineitä?

Kalan tuloon veneen koko ei näillä vesillä ratkaise. Onhan uisteleminen toki mukavampaa stereoiden soidessa ja mukitelineen pitäessä kylmän kokiksen paikoillaan. Tavoitelluimmat kalalajit ovat kohdallani ehdottomasti taimenet ja järvilohet. Kesähelteillä pyydetään sitten kuhaa. Hauen uisteluun en ole ollenkaan innostunut. Samoin kilpaileminen ei ole erityisemmin meikäläisen suosiossa; muutamaan paikalliseen kisaan olen toki kokeilumielessä osallistunut.

Sen suuren kalan pyytäminen jatkuu edelleen omilla, itse vuolluilla vaapuilla. Parasta Kalevalan Taimenen perustamisessa on ollut paikallisiin uistelijoihin tutustuminen sekä vaikuttaminen Lentuan kalakannan kohentamiseen.

 

Sami ja Teija, vasemmalla Samppa ja kannella Tytti-matruusi.

alkuun

Timo

alkuun

Vesa kalastamassa jossakin päin Kainuuta

alkuun

Keijo Kilponen

alkuun

Keijo Meriläinen

alkuun

Ari ja Matti Karppinen

takaisin