Inari 27.-30.7.2008

Monen vuoden puheet saivat pontta alleen, kun Matti ehdotti heidän venekuntansa seuraksi Inarille kesällä 2008. Olin pari vuotta aiemmin sanonut Matille, että olisi mahtava käydä katsomassa Inarijärveä ja sen kuuluisia taimenia. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus ja vieläpä vieraana. Otin kutsun mielihyvin vastaan.

Valmistautuminen jäi taas viime tippaan. Onneksi Puurusen Pentillä oli aikaa tarkistaa venetrailerin kunto. Onneksi todella, sillä trailerin laakerit olivat tulleet tiensä päähän. Myös varapotkurin ostaminen onnistui tiukasta aikataulusta huolimatta. Inarijärven venekartan olin ostanut vuotta aikaisemmin. Kansalaisen karttapaikasta löysin lisää kiviä karttaan merkittäväksi. Rantasen Vesa antoi ensikertalaiselle ottipaikkavinkkejä. Veneen ja kalastusvälineiden tarkistamisen jälkeen olin valmis matkalle.

Ajomatka Kuhmo-Ivalon Veskoniemi oli kohtuullisen pitkä eli 720 km. Matkaa sai tehdä kellon ympäri. Matkasimme reittiä Suomussalmi, Kuusamo, Kemijärvi, Sodankylä ja Ivalo. Pari pidempää pysähdystä eli tankkaustaukoa veivät tietysti oman aikansa.

Veskoniemeen saavuimme yhdeksän maissa illalla. Veneen laskupaikka osoittautui todella hyväksi. Tavarat oli helppo lastata laiturista veneeseen. Ongelmat alkoivat, kun vene ja traileri piti laittaa parkkiin. Autoja ja trailereita oli niin paljon, ettei parkkipaikkaa meinannut löytää millään. Traileri piti työntää lähes lepikkoon ja auto jättää tienpientareelle.

Majapaikkamme oli Lakopetäjäsaaressa, noin kaksi kilometriä Veskoniemen kalasatamasta etelään. Ensimmäiset kerrat saareen ja takaisin olivat kieli poskella vai oliko se keskellä ajamista. Syvyyskarttatietoja ei ollut ja kaiku näytti syvyydeksi puolesta metristä kahteen. Loppuajasta ajoimme plaanissa matkan mökille ja takaisin.

Mökki oli siisti ja tilaa riittävästi viidelle, kolmelle päärakennuksessa ja kahdelle aitassa. Tosin vain kahdelle oli petipaikat muiden nukkuessa patjoilla lattialla. Varusteina kaasuhella ja sauna sekä hyvä tulentekopaikka.

Kalastuksen lisäksi tutustuimme matkakertomuksissa olleisiin paikkoihin. Kaikunuorassa sijaitseva Punainen tupa ei näkynyt järvelle saakka. Laituriin mahtui kuitenkin aika iso vene.

Ruotsin ja Venäjän välillä vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhan yksi rajapyykki sijaitsee Inarijärven Kaikunuoran alueella. Vaikka sinnekin oli tehty laituri, emme malttaneet ensimmäisenä päivänä pistäytyä siellä. Niinpä paikka jäi tällä kertaa käymättä.

Inarijärven karikoista kuulee monenlaisia tarinoita. Rannat ovat todella kivikkoiset. Kiviä löytyy myös keskeltä aavaa selkää. Veneilykarttaan eikä karttaplotteriin ole merkitty kaikkia kiviä. Itse täydensin karttaa Kansalaisen karttapaikan tiedoilla. Toinen venekuntamme selvisi yhdestä pinnanalaisesta karikosta onnella ja taidolla. Karttaan oli merkitty veden syvyydeksi kuusi metriä. Onneksi joku sattui vilkaisemaan tarkemmin eteensä, huomasi pinnanalaiset kivet, varoitushuudot, kone sammuksiin ja ylös. Liukumalla ohi kivien, osumatta.

Toisaalta vettä saattoi olla rannan ja saarten vieressä riittävästi. Kuvassa veneen alla vettä yli 50 metriä ja saareen matkaa noin kymmenen metriä. Hannu hoiti pääsääntöisesti veneemme ohjaamisen. Helppo homma! On sitä ohjattu isompiakin veneitä, tuumasi mies, joka oli armeijan harmaissa ohjannut syöksyvenettä.

Yleensä, kun miesporukka lähtee kalastusreissulle, matkaeväänä on lenkkimakkaraa. Erimerkkisiä, jotta ruokahetket eivät olisi niin yksipuolisia.

Tällä kertaa asiat olivat toisin. En ole koskaan syönyt niin monipuolista ja hyvää ruokaa kuin tällä retkellä. Mukana oli ruuanlaitosta innostunut Matti, joka loihti meille herkullisia aterioita joka ilta. Ainoastaan yhden kerran söimme nuotiomakkaraa lounaaksi Väyläsaaressa. Jokainen ukko osallistui ruuan tekemiseen kykyjensä mukaan. Arppa jaksoi paistaa meille vielä jälkkäriksi lettuja joka ilta. Meikäläisen osaksi jäi kertakäyttöastioiden polttaminen ruokailun jälkeen.

Kalastuslupien hankkiminen oli luku sinänsä. Säästimme 85 € kun miehistö osti netin kautta läänikohtaisen vieheluvan viikoksi. Ainoastaan kipparit hommaisivat uisteluluvan a' 35 euroa. Sitä ei voinut ostaa netistä. Luvan ostopaikaksi mainittiin myös Veskoniemi, joten päätimme ostaa ne sunnuntaiaamuna paikan päältä. Pyörimme turhaan alueella. Kukaan ei tiennyt, että Veskoniemeltä olisi koskaan myyty viehelupia. Ei muuta kuin soittamaan satamasta löytyneisiin numeroihin.

Sunnuntaiaamuna kello 9 ei moni paikka ole auki. Soittokierros paljasti, että ainakin Inarista saisimme luvat. Matkaa sinne  kertyisi kuitenkin lähes 50 km. Kävimme kuitenkin varmuuden välttämiseksi Ivalossa kysymässä luvanmyyntipaikkoja. Yhdeksi paikaksi mainittiin eräs Suutari, jos hän sattuisi olemaan paikalla. Muutama kilometri Ivalosta etelään paljasti, että eräs Suutari on urheilu- ja eräliike. Eikä mikään pikku liike. Kannattaa poiketa. Ja herra Suutarin joku oli jo herättänyt klo 7 ostaakseen uisteluluvan. Saimme luvat, ja päätimme poiketa tulomatkalla liikkeessä.

 

Yrityksen puutteesta ei sen suuren jahtaaminen ainakaan ollut kiinni. Seuraavan päivän taktiikka luotiin hyvissä ajoin joko nuotion ääressä tai saunan lauteilla.

Ensimmäisen päivän taktiikkana oli etsiä suojaisa paikka vetämiselle. Päätimme ajaa Kaikunuoran alueelle. Laskimme vaaput veteen Jääsaarten edustalla. Peräkuohusta nappasi aika pian pieni taimenenpenikka. Jatkoimme matkaa Kaikunuoran alueelle ja sieltä takaisin Jääsaarille. Vaaput päätimme ottaa ylös Moossinaselällä. Reissun suurin kala, järvilohi, iski ihan viime minuuteilla. Hannu kelasi omalta puolelta uistimia ylös, kun sanoin hänelle, että tuolla hyppäsi kala. Hannu ehti näkemään renkaat vedessä, kun kala hyppäsi uudelleen kaukana plaanarikelkan takana. Tajusimme vasta silloin, että sehän on meidän vaapussa kiinni. Päivän saldona oli kymmenkunta alamittaista taimenta ja yksi harmaanieriä sekä 48 cm järvilohi.

Toisena päivänä vedimme pelkästään lusikkauistimilla. Toinen venekunta veti vaapuilla samoilla alueilla. Takiloihin laitoimme neljä peltiä sekä sivuille kaksi puolelleen. Räsäset ja tintit toimivat parhaiten.  Uistimet laskimme vesille Jäkäläselällä. Sieltä jatkoimme Hoikka Petäjäsaaren edustalle ja edelleen Leviän Petäjäsaaren itäpuolelle. Kalat olivat kaikki poispäästettäviä, vaikka osa olikin laillisen mitan täyttäviä.

Kolmantena päivänä jatkoimme lusikoilla ja iltapäivällä vaihdoimme vaappuihin samoja alueita pitkin kuin edellisenä päivänä. Tulokset sen kuin huononivat.

Viimeisenä päivänä vaihdoimme paikkaa ja taktiikkaa. Ryhdyimme sekakäyttäjiksi. Vetoalueeksi valitsimme Ukonsaarelta tulomatkalla hyväksi havaitun paikan eli Kapaselän alueen. Päivän saldona yksi 40 cm taimen viidestä metristä. Päästimme senkin kasvamaan. Saimme myös yhden hauentumpin.

Kaloja tuli siis lusikoilla että vaapuilla niin pinnasta kuin syvemmältäkin. Yksikään kaloista ei ylittänyt edes sitä puolen metrin rajaa. Se oli reissun ainoa käyrää nostattava seikka.

Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi, josta löytyy yli kolmetuhatta saarta. Ukko poikkeaa kaikista muista. Ukonsaaren korkein kohta nousee lähes 40 metriin. Niinpä, kun me Hannun kanssa ajoimme plaanissa Malkosaarten edustalta kohti Inarin kylää, tunnistimme jo kaukaa Ukonsaaren. Saaren länsipäässä on hyvä laituri, johon on helppo kiinnittyä.

Saamelaisille Äijjih-sualui oli pyhä saari, jonne he tulivat palvomaan Ukkoa. Nimi viittaa ukkosen lisäksi myös ukkoon ja isoisään. Ukkonen oli saamelaisten tärkein jumala, jolle uhraamisesta on kerrottu tarinoita vielä 1900-luvulla. Pyhille paikoille on viety uhrilahjoina ruokaa, tarvekaluja ja sarvia pyyntionnen turvaamiseksi. Arthur Evans, brittiläinen arkeologi kiipesi Ukonsaaren kallioilla 1873. Hän  löysi saaren uhriluolasta hopeisen 1100-luvulta peräisin olevan korun, joka lienee lähtöisin Kamajoen seuduilta Itä-Venäjältä.

Huipulle vie tukevat portaat. Ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde.

Karttaa tutkimalla ei käsitä Inarijärven valtavaa kokoa. Jotenkin hahmottamista helpottaa, kun sijoittaa tutun Lentuajärven kartalle ja se peittää vain pienen osan Inarijärvestä. Me ehdimme kartoittaa todella murto-osan eteläistä Inaria. Matkaa ns. pelipaikoille kertyi meidän majapaikastamme vähintään 15 km. Siirtymäajon osuus oli merkittävä. Polttoaine pitää hakea Ivalosta.

Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Vielä, kun saimme nauttia maisemista tyynessä kelissä, puitteet ensivierailulle olivat kohdallaan. Ainoastaan se harmittaa, että suuri kala jäi saamatta. Ensi kesänä uudestaan? Ehkä?

Rami

Kaverit lähettivät lisää kuvia reissusta ... olisiko taka-ajatuksia ensi kesää varten

takaisin