Kuvia Kuhmon kalavesiltä

Pajakkakoski Kuhmon keskustassa on täkäläistä pyyntimaisemaa jos mikä. Pajakka saa vetensä Lammasjärvestä ja laskee kolmen kosken ja yhden nivan kautta Ontojärveen. Kivikautisen ajan asukkaat peurakulttuurin ajoilta, silloiset aboheikkiset ja nomadikyllöset, virittivät ensimmäiset nuotionsa Katerman maisemiin Ontoselle,  Lammasjärvenniemekkeisiin ja Lentuajärven särkille.

Koposenlautan solahtaessa koskesta alas toukokuun lopulla alkaa Pajakan kesä. Talven päättyminen tietää kiireistä aikaa kalastajille. Salakat, ahvenet ja niiden myötä taimenet syöksyvät koskeen. Ja heti kohta kolmimetrisillä eläkeläisongilla nostetaan maihin jokeen työntyviä siikoja. Eläkeläinen on Kuhmossa kehitetty kolmihaarainen siikaperho.

 

      Heinäkuun helteillä taimenet heittävät pyyhkeet kehiin, tuntuu kuin vastapelurit olisivat ”kiven takana”. Ja siellähän ne penteleet piileksivätkin, makoilevat kuohuissa ja imeksivät kitusiinsa veden hapekkaita molekyylejä. Lämpimällä vedellä taimen liikkuu vain yön tummina hetkinä, jos silloinkaan.

        

Syyskesällä vedet viilenevät. Silloin harjus ja taimen käyvät hanakasti perhoon ja vaappuun. Mutta kun kylmänravakka huokaus koillisesta ensikerran riipii lehdet puista, kalat arkiintuvat ja saaliin saaminen vaikeutuu tuntuvasti.

 

Kaarneenkoski virtaa Nivankylällä. Kaarne on vaativa kalastettava ja paksut perukkeet ovat tarpeen. Jos äkäinen taimen tommaa perhoon kuohukiven takaa, väsytys kivakassa virrassa on pelkkää rock´n rollia.

 

Vuonne on lyhyt koskipätkä Kaarneen yläpuolella. Taimenen löytää, jos tietää niksit. Kiivain kohta kosken kapeikossa tarjoaa kaloille hyviä lymypaikkoja helteelläkin. Joku on osuvasti todennut, että ”Vuonteenkoski on Kaikkien Rännien Äiti”.

 

Kuhmossa koskikalastus sujuu talvellakin. Lämmin huhtikuinen päivä kosken niskalla tai suvannon mietteliäässä virrassa tarjoaa ihmeellisen näyn, kun  hankikorennot kuoriutuvat ja harjukset ja taimenet pintovat niiden perään.

Viileät vedet, kylmät hermot. Isomustaimenen rimpuilu ohuen perukkeen päässä vaatii notkean vavan ja herkän otteen.

 

Viimeisen jääkauden jälkeisessä järjestyksessä sulamisvesien suunta oli ensin itään päin, nykyistä Vienanmerta kohti. Yli 10. 000 vuotta sitten monisatametriset sorarintuukset ja rupinäppiset kalliot hellittivät otettaan ja vesi pakeni Itämereen. Maa kohosi. Syntyi Lentua.

 

Iso Lentuankoski on Kainuun komeimpia koskia. Äitimaan maidonvalkea nektari kaukaa sydänmaasta kuohuu könkäässä jylisten. Lentuankoskea katsellessa monen voimatalousinsinöörin kämmeniä syyhyää… Onneksi tämän kylpylän taimenilla on kausilippu aina voimassa ja lupa vaeltaa koskessa vapaasti. Ison ja Pienen Lentuankosken virranpeilit kätkevät alleen herkullisia ottipaikkoja, virrantauksia ja poteroita. Isomman Lentuankosken itärannalla on laavu. Siellä syöpi ihminen vaikka sinimuovista makkaraa.

 

Virkistävä sade helleviikon päätteeksi antaa potkua kalanpyrstöön. Tuolloin vesi äkisti hapettuu ja viilenee. Kaikista maailman virtapaikoista ukkoset ovat mielenkiintoisimpia. Vaaran hetkenä hiilikuituvavalla varustettu onkimies on aina alttiina uusille kokemuksille. Eipä silloin metsä suojaa omiaan. 

       Elokuun kuhjassa, kun olosuhteet ovat uuden elämän syntymiselle otolliset,  kuoriutuu vesiperhosia niin että reisille paukkuu.

        

                    Aikuista miestä hymyilyttää.

        

Kainuun vedet ovat väriltään rusehtavia. On havaittu, että keltasävyiset perhot ovat parhaita ottivärejä läpi kesän. Sidos Janne Arposen Marabou Muddleria mukaillen allekirjoittanut.

 

Mikkeli Blue –putkiperho on kalastava perho koskisoutuun ja moottorivetoon kylmässä vedessä. Sidos Vesa Väisänen.

 

Hauki on ruokakala.

Ohje neljälle. Tarvikkeet: neljä kämmenkokoista ruodotonta haukifilettä, 2 dl soijaöljyä, voita paistamiseen, pippurisekoitusta, suolaa. Perunoita. Kastike: iso sipuli, nyrkillinen korvasieniä (suppilovahveroita, kantarellejä tai jotain muuta arkisientä) pilkottuna, margariinia paistamiseen, mustapippuria, 4 dl kermaa, suolaa

Holvaa nahattomia fileitä soijaöljyssä pari tuntia. Laita soimaan jotain klassista, esim. perunamuusikkoja Kuhmon kesässä. Laita kuoritut perunat kiehumaan. Pilko sipuli ja kuullota se pannulla, lisää sienet ja pippuri. Kermaa perään, haudutus.

Paista haukifileet rapeiksi, lisää suolaa maun mukaan. Valmista muusi. Tarjoile paistos puolukkahillon ja tumman leivän kera.

 

Syksyllä, kun vedet viilenevät, sinihopea ja violetti ovat hyviä valintoja taimenvaapun väreiksi. Joensuulaisen Sakari Räsänen 11 senttinen ottikone ja Lentuan isomustaimen vaelluksensa päässä.

 

Kuhmon järvillä voi uistelija törmätä vähän isompaan saaliiseen. Kesällä tanakkaniskaiset metsäpeurat ovat yleinen näky Lentuan saarissa ja selällä.

 

Teksti ja kuvat Antti Vanninen  

takaisin